Kivipöytä – Marble Slab Table

Kansanmies on tavoitteeni tuoda politiikka suomalaiseen sarjakuvaan tavalla johon Suomen poliittinen järjestelmä ei oikeastaan edes sovellu. Onneksi Kansanmies ei itse tajua sitä, vaan yrittää sinnikkäästi omaa kompromissitonta oikeudentajuaan noudattaen nostaa esille ajankohtaisia aiheita.
Kiitos Ylioppilaslehden ja sen mainion päätoimittaja Maria Petterssonin, olen saanut vuoden 2010-2011 aikana hioa Kansanmiehestä toimivaa sarjakuvaa. Ohessa Ylkkärin ekan vuoden episodit, joista näkyy miten hahmon luonne kehittyy ja kerronta löytää uomansa.
Kommentit ovat tervetulleita, mutta minulle ei tarvitse erikseen kertoa että olet kanssani eri mieltä, eikä edes sitä että mielestäsi olen postmoderni tekotaiteilija, kommunisti, anarkisti ja kaikkea sitä mitä tulee vastustaa. Tiedän sen jo, ja luotan siihen että sinullakin on jotain parempaa sanottavaa.

Olkaa hyvät,

Kansanmies!!!

Aluksi mulla oli haaveena lähteä tarinankerrontaan kuin Orson Welles Citizen Kanellaan, takautumien spiraalina. Pian kuitenkin kävi ilmeiseksi että Aristoteleenkin tuntema pavlovilainen ärsyke->reaktio -rakenne sopi paremmin Kansanmiehen oksattomaan luonteeseen. Teräsmieheltä lainatut söpöt punaiset sukat jäivät myös pois heti ensi jakson jälkeen – Kansanmies ei oikeastaan tarvitse niitä sukeltaessaan esiin kuin lampun henki.

Muutama ensimmäinen episodi meni ihan omakohtaisten kokemusten pohjalta. Terveisiä vain helsinkiläisen lääkäriaseman rouvalle, nyt Kivi <3 NHS!

Aikoinaan Lauttasaaressa asuessani, kun kävelin kotiin Ruoholahden läpi, näin usein pubin oveen sidottuna saman koiran, helteellä ilman vettä ja pakkasella tassut sinisenä. Jos omistaja olisi sattunut paikalle, kuka tietää miten olisi käynyt.

Tällä kohtaa minusta alkoi tuntua että Kansanmiehen konsepti oli löytymässä. Joulujakso on edelleen yksi suosikeistani.

Loppujen lopuksi oma elämä on aika hyvin mallillaan, ja harvoin tarvitsen supersankarin apua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että samassa tilanteessa oleva henkilö jolta puuttuu mun sanavalmiuteni, kerrostalon kokoinen egoni ja valmiuteni tarttua toimeen pärjäisi yhtä hyvin. Itse asiassa, supersankaria tarvitaan aika usein. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää sen itsestään.

Tulkki puhuu Albanian albaania. Ainakin Google Translaten mukaan. Aihe on tietenkin aina ajankohtaisesti Suomen väkisin-läpinuijitut uudet voimalat joiden rakennustyömaalta löytyi heti kättelyssä jos jonkinmoista ongelmaa. Samalla päästiin sivuamaan tätä minulle niin rakasta maahanmuuttoteemaa.

Politiikka on konsensusta, tai oli ainakin vielä tätä piirtäessä. Kevät 2011 muutti monta vakiintunutta asiaa.

“Ei pahuudesta vaan tyhmyydestä” kuuluu sanonta. Ei pidä epäillä että toinen tekisi väärin aina ilkeyttään, jos väärin tekemisen syynä voi yhtä hyvin olla tyhmyys ja ymmärryksen puute.

Pelko on pahempi ongelma kuin katuväkivalta ikinä. Suosittelen menemään itsepuolustuskursseille tai hankkimaan kaasusumuttimen – ei niin että niille olisi tarvetta, vaan siksi että pelästynyt ihminen lietsoo vaaraa siinä missä itsevarma ihminen rauhoittaa ympäristöään.

Anteeksi. En voinut vastustaa ajatusta siitä, että jos mielikuva seksistä pelottaa, miten paljon enemmän pelottaakaan seksi supervoimilla varustetun henkilön kanssa.

Kävin kerran saunassa, jota valaisi 1910 asennettu hehkulamppu, edelleen sama lamppu. Olisivat ne kyllä voineet uusia ne seinään naulatut posliinieristeet ja niissä kulkevan lyijykuorijohdon.

“Väärin äänestäminen” oli kevään 2011 suuri puheenaihe. Kaikki kyselivät toisiltaan, kuka hemmetti äänesti ne Saunatontun tietotoimiston sahurit ja rotuoppeja saarnaavat uusnatsit Eduskuntaan? No ne kaikki Elinkeinoelämän Keskusliiton ja Kokoomuksen pyhään allianssiin kyllästyneet tietenkin, nyt vain ihmetellään mitä kaikkea samalla kaupalla tulikaan tilattua..?

Jussi Pajunen on Helsingin Kaupunginjohtaja. Ankkalinnassa hänellä olisi pormestarin käädyt. Viimeisen kuvan sikaripotso on maailman oikeasti rikkain mies Carlos Slim Helu.